Tietoa yrityksestä
" LUMENE Oy on tehnyt työtä kauneuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi jo vuodesta 1948 lähtien.
Menestyksemme perustuu innovatiiviseen tuotekehitykseen, joka hyödyntää korkeaa teknologiaa ja pohjoisen luonnon ainutlaatuisia arktisia raaka-aineita. Kehitämme ja valmistamme sekä Lumene- että Cutrin-tuotteet Suomessa, Espoon Kauklahdessa. Kuluttajat luottavat tuotteisiimme: kaupalta saamamme palautteen mukaan tuotteillamme on harvinaisen korkea uudelleen ostoaste.
Vuonna 1970 toimme markkinoille suomalaisille naisille pohjoisen olosuhteisiin kehitetyn Lumene-kosmetiikkasarjan. Pitkät perinteet lääketeollisuuden tuotekehityksestä yhdistettynä raudanlujaan ihonhoidon ja värikosmetiikan osaamiseen tekivät Lumene-kosmetiikkamerkistä jo kolmessa vuodessa markkinajohtajan Suomessa.
Luonnollisuus ja aitous kiehtoivat meitä alusta lähtien. Vuonna 2001 toimme ensimmäisinä käsin poimitut, villit suomalaiset marjat kosmetiikkatuotteisiin. Tänä päivänä käytämme paljon muitakin kiinnostavia pohjoisen luonnon raaka-aineita, kuten valkoista turvetta, pellavaa, koivua, kanervaa ja mineraaleja. Näistä ainutlaatuisista raaka-aineista kemistimme, mikrobiologimme ja insinöörimme kehittävät ja valmistavat todistetusti tehokkaita ja turvallisia tuotteita.
Uskomme kestävään kehitykseen ja tuotantoon sekä Suomen arvokkaan luonnon suojeluun. Haluamme osaltamme huolehtia siitä, että myös tulevat sukupolvet saavat nauttia tuotteistamme, ja että jokaisella on tulevaisuudessakin mahdollisuus olla kauniisti aito.
Pohjoisten olojen tuntemus, luontoperäiset raaka-aineet ja suomalainen, korkealaatuinen tutkimus- ja tuotekehitystyö ovat myös Cutrin-hiuskosmetiikkatuotteiden laadun taustalla. Cutrin-tuotevalikoimasta löytyvät pohjoisen vaativiin sääolosuhteisiin kehitetyt innovatiiviset ja luotettavat tuotteet sekä kampaamoalan ammattilaisen että loppukuluttajan tarpeisiin - hiusväreistä hiustenhoitoon ja muotoilutuotteisiin.
Olemme koonneet näille www.lumene.fi -sivuille tietoa Lumene-tuotemerkistä ja -tuotteista, yrityksestämme ja tavastamme toimia. Cutrin-tuotemerkkiin voit tutustua osoitteessa www.cutrin.com.
Toivotan Sinulle mukavaa verkkomatkaa LUMENE Oy:n kauneuden ja hyvinvoinnin maailmaan."
Tapio Pajuharju
toimitusjohtaja
